Vaikka Kanadaan muutto oli toivottu ja odotettu tapahtuma ja vaikka Kanadan kulttuuri ja luonto muistuttaakin monin osin suomalaista kulttuuria ja luontoa, oli kulttuurishokki kuitenkin melkoinen. Se, että lapsemme pääsivät osallistumaan Suomi-koulun toimintaan ja itse pääsin tutustumaan muihin suomalaisiin äiteihin koulun kahviossa pehmensi huomattavasti perheemme kokemaa kulttuurishokkia. Oli mukavaa saada jakaa muuton aiheuttaneita tunteita ja kokemuksia sekä saada hyviä käytännön vinkkejä toisilta suomalaisilta, jotka olivat kokeneet saman. Tästä oli ihan konkreettistakin hyötyä, kun ei tarvinnut itse lähteä etsimään ympäri vierasta kaupunkia esimerkiksi hyvää kampaajaa tai liikettä, joka myisi Legon koulureppuja. Erityisen iloinen olen kuitenkin ollut siitä, että lastemme suomenkielen taito ei ole ruostunut lainkaan, vaikka olemme asuneet Kanadassa jo kymmenen vuotta. Tämä on suurelta osin Suomi-koulun sekä koulun kirjaston ansiota. Kirjasto on tarjonnut mielenkiintoista luettavaa niin pienille lapsille kuin teineillekin. Kirjojen lukemisen kautta lastemme suomenkielestä on tullut monipuolista ja vivahteikasta. Meidän kohdallamme oli onnenpotku, kun löysimme tiemme paikalliseen Suomi-kouluun lähes samantien muutettuamme Kanadaan. – Helen, 48 vuotta. – www.ilmaista-pelirahaa.biz
Olen toiminut Ontarion Suomi-koulussa kevätkaudesta 2014 lähtien opettajana ja olen viihtynyt koulussa erinomaisesti. Huomaan, kuinka suomalaistaustaisille lapsille on tärkeää saada jutella toistensa kanssa omalla äidinkielellään ja yllätyn yhä uudelleen ja uudelleen, kuinka hyvä heidän suomenkielen taitonsa useimmiten on, vaikka perhe olisi asunut Kanadassa jo useita vuosia. Vierailemme lasten kanssa jokaisella koulukerralla koulun kirjastossa ja huomaan, kuinka tärkeää lapsille on löytää suomenkielisiä kirjoja, joissa seikkailevat tutut hahmot. Muumi-kirjojen lukeminen tuo kielen oppimisen lisäksi myös tärkeän tuulahduksen kotimaan kulttuurista. Mielestäni Suomi-koulu on loistava keksintö ja toivon, että sitä kehitetään yhä edelleen vastaamaan vielä nykyistäkin paremmin Kanadassa asuvien suomalaistaustaisten perheiden tarpeisiin. – Minna, 34 vuotta. – www.casino-pelit.net
Suomi-koulussa on hauskaa! Olemme lukeneet suomalaisia satuja ja runoja. Sadun lukemisen jälkeen usein piirrämme tai maalaamme sadusta haluamamme kohtauksen. Tämä on erityisen hauskaa. Viimeksi luimme sadun, jossa prinsessa tunsi pienen herneen valtavan korkean patjakasan alla ja maalasin vesiväreillä värikkään patjakasan, jonka alla oli pieni herne sekä prinsessan nukkumassa tämän patjakasan päälle. Kuvasta tuli tosi hieno! – Laura, 8 vuotta. – www.hedelmapelit.eu
Suomi-koulun toiminta on monipuolista ja se on auttanut ylläpitämään lastemme suomenkielen taitoa asuessamme täällä Kanadassa. Suomi-koulun kirjaston materiaalit ovat olleet meillä ahkerassa käytössä ja lapset odottavat Suomi-koulun opetuskertoja aina viikkoja etukäteen ja tulevat joka kerta kotiin iloisin mielin. On hienoa, että lapsilla on kodin ulkopuolinen paikka, jossa he saavat puhua Suomea, vaikka asummekin tällä hetkellä tuhansien kilometrien päässä kotimaastamme! – Marjaana, 36 vuotta. – Ilmaiskierroksia247.com
Toivon, että Suomi-koulujen toiminta jatkuu ja että toimintaan saadaan riittävästi varoja tulevinakin vuosina! Suomi-koulu on ollut meidän perheellemme melkein kuin sateenvarjo, jonka alle olemme saaneet kokoontua samanhenkisten ihmisten kanssa ja puhua meille niin kovin rakasta suomea. Vaikka viihdymmekin Kanadassa erinomaisesti ja vaikka olemmekin sopeutuneet tänne hyvin niin työssä kuin vapaa-ajallakin, iskee koti-ikävä aina ajoittain ja tällöin on mukavaa saada tukea toisilta suomalaisilta, jotka ymmärtävät jopa ilman sanoja tunteemme ja tilanteemme. Varsinkin ensimmäisenä vuotenamme Kanadassa Suomi-koulun tarjoama tuki oli korvaamatonta, kun emme esimerkiksi meinanneet löytää sopivaa päiväkotia kahdelle nuorimmalle lapsellemme. Tällöin eräs toinen äiti Suomi-koulussa kertoi, kuinka he olivat juuri palkanneet kotiinsa lastenhoitajan, joka voisi varmasti hoitaa meidänkin lapsiamme pientä lisäkorvausta vastaan. Tämä oli erinomainen ratkaisu meille kaikille; lapset hoidettiin vuoroviikoin molempien perheiden kotona, lastenhoitaja sai aikaisempaa parempaa palkkaa ja hoito tuli maksamaan perheille suhteellisen vähän, kun kulut jaettiin tasan kahden perheen kesken. En ehkä olisi koskaan tutustunut kyseiseen äitiin ilman Suomi-koulua. – Katariina, 30 vuotta. – Casino-bonukset24.com